Suomen kuumimman lakipalveluyrityksen perustaja: ”Laki ei ole intohimoni”

Fondian perustaja Marianne Saarikko Janson palkittiin tammikuussa Keskuskauppakamarin Suomi 100 -erikoisansiomerkillä hänen merkittävästä työstään Suomen yritysten ja elinkeinoelämän hyväksi. Työntekijöiden selkänahasta Fondian menestys ei ole syntynyt: Saarikko Janson kannustaa työntekijöitään 40 tunnin työviikkoihin ja sanoo rentouden olevan hyvä bisnes. ”Olen ihan OK juristi, mutta ei laki ole suurin intohimoni.” Näin sanoo Marianne Saarikko Janson, 41,…

Lakuneuvos Timo Nisula tekee Kouvolan lakritsista maailmanluokan brändiä

Neljä vuotta sitten toimitusjohtaja Timo Nisula oli vaikean päätöksen edessä. Yhtiökumppani Mikko Vilenius oli menehtynyt äkillisesti munuaissyöpään, ja Nisula pohti, kuinka jatkaisi vuonna 2008 yhdessä ostetun yrityksen, Kouvolan Lakritsin kanssa. “Aluksi ajattelin, että jospa ostan Aston Martinin ja alan juomaan punaviiniä Toscanassa”, Nisula kertoo, kun ostotarjouksia yrityksestä sateli. “Ei se pidemmän päälle kuitenkaan tuntunut hyvältä…

Supercellin, Nyhtökauran ja Oulun keulakuville satavuotisansiomerkit

Keskuskauppakamari on myöntänyt ensimmäiset Suomi 100 vuotta -erikoisansiomerkit kymmenelle ansioituneelle yritysjohtajalle ja vaikuttajalle. Satavuotismerkillä palkitaan merkittävästä työstä yritysten, elinkeinoelämän ja isänmaan puolesta. Ensimmäisten palkittujen joukossa on eri alojen edustajia eri puolilta Suomea. “Palkitut ovat esimerkillisellä tavalla onnistuneet yhdistämään innovaatiot, kansainvälisyyden ja korkean laadun. Suomi voi olla ylpeä heistä!” Risto E. J. Penttilä onnittelee. Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä…

Presco Oy yllätti työntekijänsä ansiomerkeillä Milanossa

Pälkäneläinen yritys Presco Oy on kuuluisa erinomaisesta asiakaspalvelustaan ja samojen arvojen mukaisesti yritys pitää huolta myös työntekijöistään. Tänä vuonna Presco palkitsi ansioituneet työntekijänsä Keskuskauppakamarin ansiomerkeillä Milanossa. Presco tarjoaa laajalti autoihin liittyviä tuotteita sekä kuluttajille että ammattilaisille. Valikoima koostuu mm autonhoitotuotteista, -tarvikkeista ja -laitteista historiallisille erikoisautoille, tuning autoille ja tavallisille perheautoille. Yritys järjestää myös paljon koulutusta…

Sixten Korkmanille Keskuskauppakamarilta erityistunnustus

Keskuskauppakamari on myöntänyt rautaisen ansiomerkin kauppakamaritunnuksella Sixten Korkmanille tunnustuksena hänen osallistumisestaan talouspoliittiseen keskusteluun. Korkman on kahdeksas jolle myönnettiin Keskuskauppakamarin rautainen ansiomerkki kauppakamaritunnuksella. Keskuskauppakamarin puheenjohtaja, Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan luovutti rautaisen ansiomerkin Sixten Korkmanille Keskuskauppakamarin Kansainvälisen kaupan päivässä 24.11.2016 Finlandia-talossa Helsingissä. Rautainen ansiomerkki myönnettiin Sixten Korkmanille huomattavasta ja aktiivisesta osallistumisesta talouspoliittiseen keskusteluun eri asemissa uran…

Mainonnan eettinen neuvosto juhli 15 toimintavuottaan ja palkitsi neuvostossa vaikuttaneita

Mainonnan eettinen neuvosto juhlisti viidentoista vuoden taivaltaan juhlaseminaarissa 22.11.2016. Seminaarissa Murskaako muuttava media mainonnan etiikan, aiheesta oli keskustelemassa joukko alan asiantuntijoita, ja aihetta sivuttiin usealta suunnalta. Seminaarissa palkittiin neuvoston pitkäaikaisia jäseniä Keskuskauppakamarin ansiomerkeillä. “Seminaari osoitti, että markkinoinnilla on suuri merkitys Suomelle ja siihen tulee panostaa. Uudenlaiset markkinointitavat tuovat kuitenkin uusia haasteita mainonnan tekijöille. Itsesääntely onkin…

Muovilami Oy juhli viittäkymmentä vuotta ja palkitsi työntekijänsä ansiomerkeillä vuosipäivänään

Ähtäriläinen Muovilami Oy täytti 50 vuotta ja samalla palkitsi myös ansioituneita työntekijöitään Keskuskauppakamarin ansiomerkeillä. Muovilami on yksi Euroopan suurimmista lujitemuoviovien valmistajista. Heidän valmistamia ovia on toimitettu noin 250 000 ympäri maailman. Muovilami valmistaa vaativien tilojen ovia muun muassa sairaaloille, laboratorioiden puhdastiloille, ruokateollisuudelle ja uimahalleille. Viime vuonna Muovilami-konsernin liikevaihto oli 6,5 miljoonaa euroa ja siitä noin…

On palkinto nähdä itse suunniteltu merkki ylpeän kantajansa rinnalla

Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä 25 vuoden aikana ajanmukaistanut ja uusinut, sekä uusia merkkejä suunnitellut Risto Salmenoja on toisen polven kultaseppä, joka jo nuorena sai seurata tunnettujen muotoilijoiden työskentelyä. Salmenojalla on kokemuksensa ansiosta kyky yhdistää merkkiin tai mitaliin liittyvät vaatimukset: sen on täytettävä asiakkaan toivomukset ja heraldiikan asettamat vaatimukset sekä oltava tuotannollisesti järkevä.          …

Hallitusten puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuri sanoo: Yrityksen tärkein voimavara on henkilöstö

Teksti: Heino Ylisipola Kuvat: Heikki Savolainen Wihuri-yhtiöiden hallitusten puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuri sanoo painokkaasti, että ilman osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöä mikään yritys ei toimi. – Yrityksen tärkein voimavara on sen henkilöstö. Wihuri-yhtiöt jakoivat Aarnio-Wihurin johdolla Aleksis Kiven päivänä, kymmenes lokakuuta 2016 yhteensä 140 henkilölle Keskuskauppakamarin myöntämät ansiomerkit pitkäaikaisesta palveluksesta Wihurin eri yhtiöissä. Normaalisti ansiomerkit jaetaan lokakuun…