Ikinä en olisi uskonut, kun professorini kehotti minua graduni teon aikana hakemaan Orioniin kesätöihin, että löytäisin itseni samasta paikasta vielä yli 30 vuotta myöhemmin. Työkaverit ovat tietenkin suuri syy siihen, meitä on tutkimuksessa ja tuotekehityksessä yli 600 hengen mahtava tiimi, ja jokaisella on varmaan samanlainen sinivalkoinen sydän. Parhaiten on toistaiseksi jäänyt mieleen se hetki, kun saimme myyntiluvan Parkinson-lääkkeillemme; projektin eteen oli tehty niin pitkään töitä ja sittenhän lääkkeistä tulikin suurmenestys. Arvostan perinteitä ja jatkuvuutta. Suuri hetki tulee eteen vuonna 2017 Orionin täyttäessä 100 vuotta, yhdessä Suomen kanssa. Silloin kannan Keskuskauppakamarin kultaista ansiomerkkiäni ylpeänä siitä, että olen sen ansainnut ja että saan olla edelleen mukana jatkamassa Orionin tarinaa.