Keskuskauppakamarin ansiomerkit

Perinteikäs tapa osoittaa ylpeyttä työntekijöistään

Laura

Laura Lehdistö

Suomen Kennelliiton näyttelysihteeri ja koiranäyttelyaktiivi, pronssinen ansiomerkki vuonna 2011. Tiibetinterrierien ansiolistalla lukuisia muotovalio- ja voittaja-titteleitä.

Meillä Kennelliitossa ei viedä töitä kotiin, sen sijaan harrastuksensa saa tuoda töihin. Minun tapauksessani se tarkoittaa kolmea ihanaa tiibetinterrieriä. Kymmenen vuotta sitten pääsin kirjaimellisesti unelmatyöpaikkaani; kun on pienestä pitäen käynyt koiranäyttelyissä, niihin liittyvät asiat osaa vaikka unissaan. Ja koska Suomi on yhtään liioittelematta koiranäyttelyiden luvattu maa, puuhaa riittää välillä vuorokauden ympäri. Jokainen voi kuvitella 17 000 koiraa Messukeskuksessa yhden viikonlopun aikana – onneksi siitä saa lukuisat haukut palkakseen. Kymmenen vuotta samassa työpaikassa tuli täyteen aivan huomaamatta, mutta Keskuskauppakamarin ansiomerkin saatuaan sen muistaa aina. Kunhan näyttelykiireiltäni ehdin isovanhempien luo merkkiä näyttämään, on kakkukahvit luvassa. Maailman parhaille tiibetinterriereillekin.